Kiinteistöala ei ole välttynyt viime vuosien merkittäviltä toimintaympäristön muutoksilta. Covid aiheutti eri alueille suurehkojakin ongelmia esimerkiksi yksityisten ja yritysten vuokralaisten saatavuuden kanssa.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vaikuttanut kiinteistöalaan muun muassa pakotteiden kautta. Julkisuudessa näkyvimpänä on venäläisomisteinen Helsinki-halli, aikaisemmalta nimeltään Hartwall-areena, missä toiminta loppui käytännössä kokonaan pakotteiden takia. Venäläisten turistien vähyys on kurittanut hotelleita ja matkailualaa kokonaisuudessaan.
Kansainvälisistä kiinteistösijoittajista osa on ryhtynyt karttamaan Suomea, koska Suomen markkina nähdään liian suurena riskinä Venäjän naapuruuden vuoksi. Toki tarkkoja vaikutuksia Venäjän hyökkäyssodasta ei vielä ole saatavilla. Samaan aikaan rakennustarvikkeiden saatavuus on heikentynyt ja hinnat nousevat.

Ekonomisti Joona Widgrén OP Ryhmästä kertoo lisää Taloushallintofoorumissa kiinteistömarkkinoista ja talouden myllerryksestä.
Suomessa on suunniteltu jo useita vuosia kiinteistöalan suurinta lakimuutosta, kiinteistöveromuutosta. Tämä lakimuutos on viivästynyt mm. covid-pandemian aiheuttamien kiireiden vuoksi. Uudistuksen tavoitteena on ottaa käyttöön Sanna Marinin hallituksen ohjelman mukaisesti uudistus, jossa otetaan nykyistä paremmin huomioon maapohjan ja rakennusten markkina-arvo eri alueilla. Eri selvitysten mukaan kiinteistöjen verotusarvot ovat jääneet jälkeen yleisestä kustannus- ja hintakehityksestä. Lisäksi maapohjien hinnat ovat merkittävästi eriytyneet alueellisesti nykyisen järjestelmän käyttöönotosta. Uudistuksen tärkein tavoite on korjata verotusarvojen epäarvoisuus.
Valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Jukka Vanhanen toimii hankkeen vastuuhenkilönä ja esittelijänä. Taloushallintofoorumissa käsittelemme kiinteistöverouudistusta Jukka Vanhasen ja maanmittauslaitoksen Ari Tellan kanssa, mikäli hanke etenee siihen pisteeseen, jossa siitä on uutta tiedotettavaa. Muussa tapauksessa käymme läpi hankkeen nykytilanteen veronmaksajien keskusliiton Kati Malisen kanssa. Joka tapauksessa Taloushallintofoorumin ohjelmassa on ajanmukaista tietoa aiheesta.
*****
Taloushallintofoorumissa saat kattavan katsauksen kiinteistöalan taloushallinnon ajankohtaisasioihin. Ilmoittautuminen syksyn kiinnostavaan tapahtumaan on auki. Tutustu monipuoliseen ohjelmaan ja puhujiin. Taloushallintofoorumissa kohdataan!